Missing Link
Elitistifanitytön subjektiivinen anime-elämäTämä ei ole taidetta.
10.5.2010 kello 19:14Surrealisti René Magritte maalasi viime vuosisadan alkupuolella nätin kuvasen piipusta. Sitten hän kirjoitti piipun alle sanat: Ceci n’est pas une pipe; Tämä ei ole piippu. Voilà! Tavallisesta maalatusta piipusta oli tullut taidetta.
René Magritte: Kuvien petos
Jos Magritten piipun alapuolella ei olisi tuota paradoksaalisen tuntuista tekstiä, väki katsoisi, että onpas ihan söpö piippu, ja ohittaisi teoksen nopeasti. Mutta tekstin ansiosta ihmiset jäävätkin pohtimaan: “Miten niin ei muka ole piippu? Kyllä se ihan piipulta näyttää…” tai “Hmm, miksihän tässä lukee näin? Mitähän syvempää ajatusta taiteilija on tällä tekstillään hakenut?” tai jopa “Pyh mitä tekotaidetta, taas joku hömelö luulee tehneensä jotain suurta lisäämällä piippunsa alle pinnallisen negaation, jolla ei oikeasti ole mitään tarkoitusta.”
Selitys tekstille on loppujen lopuksi härnäävän yksinkertainen ja ilmeinen: No eihän se nyt mikään piippu ole, vaan se on maalaus, joka esittää piippua. D’oh.
Ja silti kaikkein perimmäinen syy sille, miksi tämä teos on olemassa sellaisena kuin sen näemme, on tai ainakin voi olla jossain muualla kuin siinä, mikä teokseen ikuistettu objekti todellisuudessa on tai ei ole. Yleensähän Kuvien petoksen merkityksen on tulkittu olevan siinä, että se haastaa katsojansa mieleen juurtuneet käsitykset ympäristöstään, ei niinkään siinä, että Magritte nyt vain keksi hauskan jutun ja halusi trollata porukoita (vaikka en epäile hetkeäkään, etteikö hän olisi saanut kicksejä siitä kun ihmiset tuijottivat taulua hämmentyneinä). Arvoa voi ja pitää antaa myös erityisesti sille, että epäpiippu saa ihmiset ajattelemaan. Sitä ei voi vain ohittaa mitään miettimättä; siihen on pakko ottaa kantaa. Siksihän sitä taiteeksi kutsutaan.
Edellisen postaukseni kommenteissa nousi esille keskustelua koskien taidetta ja tekotaidetta. Keskustelun kohteena olivat Akiyuki Shinboun ja Masaaki Yuasan tavaramerkkimäisen taidehakuisesti häröilevät sarjat. Tounis valitti, että Yuasan sarjoja ylistetään taideteoksina, vaikka ne tekevät ihan samaa kuin Shinboun sarjat, joille pyöritellään silmiä niiden tekotaiteellisuuden vuoksi.
Erinomainen aihe takertua, sillä todellakin: mikä kumma erottaa taiteen tekotaiteesta tai epätaiteesta?
Aiheet: Anime, Avautuminen, Meta, Taide ja tyyli
Tagit: Arakawa Under the Bridge, Gurren Lagann, K-On, Yojouhan Shinwa Taikei
Kommentteja: 6 »
Täydellisyys ärsyttää, y/n?
4.4.2010 kello 21:04Viimeksi vaahtosin siitä, miten Mononoke Himen päähenkilö Ashitaka saa otsasuonen tykyttämään, joten ajattelin laajentaa hieman tästä aiheesta.
Päähenkilöhahmot ovat yleensä muita keskeisiä henkilöitä suuremmassa vaarassa suistua kahteen yleisesti aika epätoivottavaan suuntaan. Yhtäällä heidät höylätään särmättömiksi samaistumiskohteiksi yleisölle. Kielekkeen tälle puolelle tipahtaneet päähenkilöt ovat tylsiä ja suurimmaksi osaksi täysin keskivertoja hajuttomia ja mauttomia nahjuksia, joita yleisö jaksaa sietää ainoastaan päästäkseen seuraamaan mielenkiintoisempia muita hahmoja tai tarinaa (haaremisarjojen näkökulmajannut lienevät pahamaineisin esimerkki). Sille toiselle puolelle taas liukuvat nämä Ashitakan kaltaiset kaikkivoipaiset messiaat, jotka tuntuvat pystyvän ihan mihin tahansa sitten ryhtyvätkin saamatta edes hikeä pintaan. Näissä täydellisissä hahmoissa minua kismittää erityisesti kaksi seikkaa, joista kumpi tahansa saa yleensä aikaan irvistelyä.
(Joskus nämä hahmot ovat toki muitakin keskeisiä hahmoja kuin nimenomaan näkökulmahenkilöitä. Yleistäen voisi ehkä sanoa, että mitä kauemmas näkökulmahenkilöstä mennään, sitä vähäisemmäksi täydellisyysärsytyskin käy.)
Ensinnäkin moraalinen oikeellisuus on omiaan aiheuttamaan suonenvetoa. Ashitakassa jäi kismittämään juuri se, että hän valitsee aina moraalisesti oikein, eivätkä nämä valinnat edes aiheuta minkäänlaista sisäistä konfliktia hänessä. Samoin jaksan edelleen muistella kauhulla niitä aikoja, kun kavereiden yllytyksestä rupesin lukemaan R.A. Salvatoren Forgotten Realms -fantasiakirjoja, joiden päähenkilö Drizzt Do’Urdenin moraalinen kartta on täynnä toinen toistaan rasittavampia hyveitä. Sarjan vanhimmassa trilogiassa (Jäätuulen laakso) Drizzt toimii vielä ilman suurempaa headdeskausta, kun hänen alkuperäistä “lolol tuollon jotain örkkejä meen teurastamaan ne ihan huvin vuoks :D” -asennettaan ei ole vielä korvattu myöhempien kirjojen moraalinysvöilyllä. Kaikki muutkin kirjojen päähenkilötiimin jäsenet saavat toki varsinkin myöhemmissä kirjoissa osansa ylihyvistelystä, joten olin valitettavasti kurkkuani myötä Salvatorea siihen mennessä, kun pääsin niihin kirjoihin, jotka olisivat keskittyneet enemmän antagonistirintaman kiinnostavampiin hahmoihin.
Tällainen sisäänrakennettu täydellinen hyveellisyys inhottaa yleensä vain, jos sillä on takanaan tekijöiden täysi tuki, kuten normaalisti on asian laita. Toisin sanoen kun tekijä tai tekijät antavat kerronnan kautta ymmärtää ihannoivansa päähenkilöään täysin rinnoin. Jos tämä ihannointifunktio jää pois, saattaa hahmo kasvaa ihan mielenkiintoiseksikin. Trigunin Vashista esimerkiksi pidän kovasti, sillä hänen sinänsä moraalisilla ylikierroksilla käyvä vakaumuksensa olla tappamatta ketään kireimmässäkään pinteessä on ainakin animessa esitetty kera tervejärkisen kritiikin tekemällä selväksi, kuinka hankalaksi moinen vakaumus tekee henkipaton elämän.
Aiheet: Anime, Avautuminen, Henkilöt, Manga
Tagit: Kazuya Minekura, Mononoke Hime, Muumit, Rose of Versailles, Trigun
Kommentteja: 13 »
Mononoke Hime
28.3.2010 kello 21:19Kävinpä viikonloppuna katsastamassa tämän kaunottaren valkokangasversiona. Reissu osoittautui toisaalta nostalgiseksi, toisaalta rasittavaksi. Nostalgiseksi, koska Mononoke Hime tai kotimaisemmin Prinsessa Mononoke on ollut suosikkini Hayao Miyazakin elokuvista ja koska se oli muistaakseni kolmas anime-leffa, jonka näin – heti Ninja Scrollin ja Akiran jälkeen. Rasittavaksi, koska pelkoni siitä, ettei se osoittautuisi ollenkaan niin hyväksi kuin olin sen edellisillä kerroilla vuosia sitten kokenut, kävi toteen.
Mitä enemmän Miyazakin elokuvia katson, sitä ikävämmin hänen tyylinsä tuntuu hankaavan minua vastakarvaan. Mononoke Hime on kuitenkin hieno filmi, siitä en pääse yli enkä ympäri. En vain enää pysty pitämään siitä samalla tavalla kuin silloin joskus ennen. Eivät fiilikset nyt aivan negatiivisiksi jääneet, itse asiassa tunteet leffasta ovat nyt ristiriitaisemmat kuin koskaan.
Siitä ei kuitenkaan riidellä, että leffa on hiton komeaa silmänamia alusta loppuun.
Aiheet: Anime, Arvostelu, Avautuminen
Tagit: Mononoke Hime
Kommentteja: 2 »
xxxHolicista 2/3
9.3.2010 kello 22:58Ensivaikutelmani sarjasta
Edellisessä postauksessa myöhemmät fiilikseni.
Käsitellään nyt tässä välissä pois alta se pakollinen Tsubasa: RESERVoir CHRoNiCLE -osuus.
Netissä on tullut vastaan paljon närää siitä, miten ne, jotka ryhtyvät lukemaan xxxHolicia joutuvat nieleskelemään alas TRC:takin, koska tarinat overlappaavat tuon tuosta ja toista tarvitaan, jotta voisi kunnolla ymmärtää toista. Sama pätee myös toisin päin, eli vaikka joku ei jaksaisi xxxHolicista innostua, pitää siihenkin tutustua, jos ei halua että tietyt kohdat TRC:n loppupuolelta jäävät täysin tai puoliksi auki. Jatkuvat viittaukset TRC:een saivat minutkin kahlaamaan sisarsarjan läpi, vaikka sen kiinnostavuusprosentti muuten oli jossakin nollan pinnassa.
Sarjat siis tarvitsevat toisiaan kovasti, mikä on mielestäni kiinnostava ratkaisu tekijätiimiltä, sillä käsittääkseni kyseessä on mangamaailmassa kohtuullisen vähän käytetty kerrontajippo. Amerikkalaisilla sisarsarjoillahan on tapana aina välillä pitää yhteyttä toisiinsa, kun spinoffin hahmot tulevat vierailemaan emosarjassa tai toisin päin. Näissä tapauksissa pidetään kuitenkin yleensä huolta siitä, ettei katsojan tarvitse seurata kumpaakin sarjaa kärryillä pysyäkseen, toisin kuin tässä CLAMPin rohkeassa kokeilussa.
Aiheet: Arvostelu, Avautuminen, Manga
Tagit: Tsubasa: RESERVoir CHRoNiCLE, xxxHolic
Kommentteja: 2 »
Viisaat ja ihaillut mentorimme
11.11.2009 kello 23:08[Huomatkaa, että olen viime päivinä jumittanut palauttamassa mieleen The Glass Maskin ja Iron Wok Janin alkuosia. Suosittelen kaikille hermoromahdusta kaipaaville.]
Japanissa tuloksia saavutetaan kovalla työllä, ja jos suoritus ei ole täydellinen niin sitten vuodetaan verta ja hikeä. Tämän olen oppinut mangasta, kuten moni nuori mangasankarikin. Opettajana toimii mentorihahmo, eli se sälli joka ohjaa ja neuvoo ja läimii korville kun muuten hienon i:n päältä jäi piste pois.
Takaisin lavalle siitä, ja uskallapas enää myöhästellä repliikeissäsi! 40 asteen kuume ei ole mikään tekosyy!
Aiheet: Anime, Avautuminen, Manga
Tagit: Iron Wok Jan, Pokemon, The Glass Mask
Kommentteja: 11 »
Miksi ei?
24.9.2009 kello 22:03
Eräänä kauniina päivänä muutama kuukausi sitten ystävykseni päivitteli, etten varmaankaan alkaisi lukea One Pieceä (jota kohtaan minulla ei ikinä ole ollut mitään kiinnostusta) sen takia, että osassa neljäkymmentä-jotain tapahtuu jotain tosi hienoa. Naurahdin, että en todellakaan.
Mutta sitten rupesin miettimään: Miksi ei?
Aiheet: Avautuminen, Filleri, Manga, Meta
Tagit: One Piece, Tsubasa: RESERVoir CHRoNiCLE
Kommentteja: 12 »
xxxHolic 1 – ei aiheuta riippuvuutta
10.8.2009 kello 16:08Joku fiksu ihminen oli joskus sitä mieltä, että tarinan aloituksen pitäisi olla iskevä ja kyetä imaisemaan lukija kertomukseen. CLAMP ei ilmeisesti ole tietoinen tästä ajatuksesta, sillä kaikki lukemani CLAMP-aloitukset – joita ei tosin ole hirveän paljon – ovat melko latteita ja yksiulotteisia. Tähän joukkoon kuuluu myös xxxHolicin ensimmäinen osa, jonka kyllä luki helposti ja nopeasti, mutta sen jälkeen fiilikset eivät kyllä olleet kovin paljon eläväisempiä kuin koomaan vajonneella mursulla.
Tiedättekö, mikä olisi piristänyt tämän sarjan alkua rutosti? Seksuaalinen jännite. Tai edes ihan mikä tahansa jännite. Luulisi, että sarja, joka tuottaa näin intensiivistä arttia saisi puristettua löllöön aloitusosaansa sitä edes ihan pikkuisen…
Aiheet: Arvostelu, Avautuminen, Ensivaikutelmat, Manga
Tagit: Legal Drug, Pet Shop of Horrors, Tokyo Babylon, xxxHolic
Kommentteja: 4 »
Non-conraportti
18.7.2009 kello 11:19Tunnollisena blogaajana lienen velvollinen jonkinlaisen coniraportin rustaamiseen viikon takaisen Animeconin tiimoilta. Tämä on kuitenkin aika vaikeaa ottaen huomioon, että tuskin keksin tässä vaiheessa juuri mitään sanottavaa, jota joku muu ei ole jo aiemmin sanonut.
Conissa oli siis ihan kivaa, mutta kesä 2009 ei ole ollut minulle hyvää conittamisaikaa. Desucon meni alkukesästä suurimmaksi osaksi ohi pakottavien irl-syiden, hirveän väsymyksen ja hermoraunioitumisen yhteisvaikutuksen takia, ja Animecon-fiiliksiäkin laskivat mitattavissa määrin piskuisiksi jääneet yöunet.
Tyydyn nyt sitten tässä lähinnä ilmaisemaan harmini siitä, ettei järkeni juokse tarpeeksi nopeasti, jotta olisin hyvässä Animecon-hengessä älynnyt tehdä pienen scifilounge-kokeilun. Kyseisen muuhun conialueeseen verrattuna melkein-tyhjyyttään kumisevan ajanviettopaikan paljon puhuttu “Animehengaaminen kielletty” -nootti nimittäin johti kämmenen ja naaman väistämättömään, tosin vertauskuvalliseen kohtaamiseen minulla yhtä lailla kuin epäilemättä monilla muillakin anime-ihmisillä.
Tuli jälkikäteen siis mieleeni, että kunnon cosplay-puvun tai muun ernuiluasustuksen puuttuessa olisi pitänyt käydä ostamassa laukku ja vaatteet täyteen animepinssejä, tulostaa laukkuun isoja L-kuvia ja napata läpinäkyvään muovipussiin vielä hyllystä kasa poikarakkausmangaa ja näillä varustuksilla lampsia samaan tyyliin kuorrutetun toverin kanssa scifiloungeen juttelemaan mahdollisimman syväluotaavasti ja vertailevasti vaikka scifi-kirjallisuuden, -television, -nettifiktion ja -animen konventioista ja tutkailemaan niitä näytillä olleita spefiteoksia. Sitten olisi katsottu, potkivatko vihaiset scifisedät scifistä puhuvat animutytöt ulos ja kuinka nopeasti, mulkoilevatko vihaisina, hyväksyvätkö joukkoonsa vai miten reagoivat.
“Te revitte kieltotaulut irti ja poltitte ne!“
Ymmärrän kyllä, että scifistejä ärsyttää, kun animehengarit tunkevat joka paikkaan ja syövät koko heidän asiallisen coninsa. Loungen kielto on vain – vaikka kuinka olisi osaksi leikkimielinen – minulle viimeinen todiste siitä, etteivät Animecon ja Finncon kuulu yhteisestä tapahtumapaikasta ja -ajasta huolimatta samaan conikokonaisuuteen muuten kuin nimellisesti, eivätkä ne jaksa edes yrittää enää. Syy ei tietenkään ole yksin scifistien, vaan animisteilla on vähintään yhtä suuri osuus kuilun kasvattamisessa. Scifiloungen kieltokyltti vain pukee asian sanoiksi masentavan yksiselitteisesti.
Itse juoksen coneissa ensisijaisesti ohjelman perässä ja hengaan kuvaamassa cosseja vain silloin, kun kiinnostavien ohjelmien välille sattuu tauko. Anime- ja Finnconissa olen perinteisesti valinnut puheohjelmat melko tasaisesti, koska spefipuolelta löytyy aina mukavasti laatuaiheita. Taidan peräti kuulua siihen ilmeisesti suhteellisen pieneen joukkoon, joka käy molemmissa coneissa, ei vain Animeconissa tai vain Finnconissa. Siksi tapahtumien riitautunut rinnakkaiselo surettaa kovasti. Ensi vuonna tätä ranttia ei onneksi tarvita.
Aiheet: Avautuminen, Tapahtumat
Kommentteja: 8 »
Gainax, srsly?
6.7.2009 kello 12:10Anime vihastuttaa edelleen enemmän kuin se ihastuttaa, mutta tällä kertaa uudesta syystä.
Sain vihdoin katsottua Gurren Lagann -elokuvaparin ensimmäisen osan. Tiesin ennakolta, että siinä käytetään jonkin verran sarjan animaatiota ja tarkoituksena on uudelleenkertoa Simonin tarina multaisesta mönkijästä galakseja heitteleväksi kovikseksi. Tiesin, että elokuva huipentuisi eeppiseen “OLEN KAIVAJA-SIMON!!!1″ -puheeseen ja ilotulitukseen.
En kuitenkaan tiennyt, että koko raina olisi kaksituntiseksi venäytetty recap-jakso. Kuten normaalipituisissa sukulaisissaan, elokuvassakin on kyse edellisten jaksojen yksinkertaisesta copypastetusmetodista, jonka lopuksi tarjotaan prosentuaalisesti pieni osuus uutta materiaalia muunnellun lopputappelun muodossa. Olisipa joku kertonut minulle, että pienen karsinnan ja tuskin huomattavan kiillotuksen lisäksi uutta asiaa löytyy vain muutamasta alku- ja paristakymmenestä loppuminuutista, olisin säästänyt puolitoista tuntia elämästäni. Tuon ajan käytin nyt sen bongailemiseen, mitä kaikkea leffasta on jätetty pois.
ROW! ROW! Fight the cheap recap movie!
Ööh, Gainax? Raavitko sinä ihan tosissasi viattomilta leffalipun ostajilta rahaa tämän katsomisesta?
Aiheet: Anime, Avautuminen
Tagit: Fullmetal Alchemist, Gurren Lagann, Hopeanuoli, Neon Genesis Evangelion, Revolutionary Girl Utena
Kommentteja: 3 »
Kuroshitsuji OP2
3.7.2009 kello 14:40Tulin tässä taannoin kehuneeksi Kuroshitsujin introista ja outroista vastaavien tyylitajua, mikä pitää ottaa nyt takaisin, kun jaksoin vihdoin jatkaa sarjan katsomista. Suuri oli pettymykseni, kun huomasin, että jaksossa 17 intron visuaalinen puoli on uudistettu kokonaisuudessaan uuden tarinakaaren alkaessa. Tämä ei sinänsä itsessään ole ehkä huono asia, sillä pidän alku- ja loppuanimaatioiden vaihtumisista siinä missä suurin osa koko fandomia. Ongelma onkin siinä, ettei Kuroshitsuji olisi mielestäni tarvinnut kokonaan uutta openingia edellisen kattavuuden vuoksi, kuten aiemmin selittelin.
Koska viimeiset seitsemän jaksoa ovat vielä näkemättä, voi toki hyvin olla, että loppusarja vie tarinaa sellaiseen suuntaan, että intron vaihtaminen onkin ihan asiallista. Uusi video ei ole edes varsinaisesti huono tai muuten katastrofaalinen. Mikä siinä siis niin raivostuttaa?
Vastaus on yksinkertainen: se on aivan tavallinen introvideoiden massaan hukkuva pätkä, jonka pääasiallisena tehtävänä on heittää kaikkien tärkeiden hahmojen naamataulut esittelyyn. Se kaikkein tavallisin intrototeutustyyli. Siinä missä ensimmäinen ja siitä hieman varioitu toinen opening ovat loistavia nimenomaan siksi, että ne pohjaavat vahvasti ihan oikeaan käsikirjoitukseen, tämä uusin versio tyytyy ainoastaan esittämään lyhyesti sarjan hahmot yksi toisensa perään, niin kuin lähes kaikki muutkin introt tekevät. Siinä ei ole sisäistä jatkumoa tai tarinaa.
Ensimmäiset videot eroavat massasta ja tuntuvat vahvoilta, tiiviiltä ja merkityksellisiltä myös siksi, että ne keskittyvät selkeästi Sebastianin ja Cielin väliseen suhteeseen ja pystyvät tarkan kohderajauksensa ansiosta tarkastelemaan pääkaksikkoa voimasuhteineen monipuolisesti ja vivahteikkaasti, useista eri kuvakulmista pelkän esittelyn sijaan. Niissä ei ole mitään ylimääräistä tai tarpeetonta, ja ne muodostavat tarkoituksenmukaisen ja eheän kokonaisuuden.
Päähenkilöiden lisäksi muiden hahmojen sisällyttäminen introon saattaa tosiaan olla ihan perusteltua, mikäli kyseisten hahmojen rooli ja merkitys tarinalle kasvavat. Jos taas tahti säilyy aivan samanlaisena kuin ennenkin, ei uudella introlla ole mitään tekosyytä olla olemassa tai ainakaan mitään tekosyytä pistää imbesilli-palvelijoita kompastelemaan jättiläismäiselle shakkilaudalle. Uuden intron heikkous edelliseen verrattuna estää myös sinänsä osuvista hetkistä nauttimisen melko tehokkaasti. Sebastianin ja Cielin kohtaukset toimivat sinänsä ihan kivasti, mutta niiltä puuttuu edellisen intron jatkuvuuden mukanaan tuoma konteksti, jolloin ne jäävät irrallisiksi huomioiksi. Parasta pätkässä on Undertakerin osuus, joka onnistuu olemaan oikeasti uhkaava, dynaaminen ja asettelultaan epätavallinen. Muuten intro on pelkkää tavanomaista pintaraapimista ilman suurempaa kunnianhimoa.
Toisaalta täytyy myöntää, että uusi läpeensä keskinkertainen OP kuvastaa sarjan nykytilaa ehkä edellistä versiota paremmin. Ensimmäinen intro toimii loistavasti nimenomaan siinä synkistelevää kauhuromantiikkaa ja absurdia mustaa huumoria ilahduttavan tuoreessa suhteessa sekoittavan tyylin ja tunnelman kontekstissä, joka leimaa sarjan alkujaksoja. Niiden jälkeen epähauska slapstick-komiikka ja hahmojen pakotettu keventäminen on syönyt suurimman osan sarjan synkkyydestä ja tarinakaaret ovat heikentyneet huomattavasti, eikä ensimmäisten jaksojen tunnelmasta ole enää tässä vaiheessa paljoakaan jäljellä. Jos viime syksynä sarjan juuri alettua kuvailin Kuroshitsujia adjektiiveilla “tuore” ja “herkullinen”, tässä vaiheessa “väsynyt” ja “geneerinen” lienevät lähempänä totuutta. Miksipä sama ei siis saisi päteä introon? Paitsi tietysti että kyseinen kehityskulku on tarpeeksi masentavaa hukkaan valuneen potentiaalin märehtimistä katsojan näkökulmasta ilman intron keskinkertaistumistakin.
En nyt sitten oikein tiedä, onko alkuperäisen vahvan ja omaperäisen intron vaihtaminen tähän hajanaiseen ja voimattomaan esitykseen sarjan suurin fail vai osuva sarjan kehitystä kuvastava valinta tekijöiltä. Kummassakin tapauksessa ilmeeni uutta introa ajatellessani:
Sarja, olet tehnyt minusta vihaisen fanitytön.
Aiheet: Anime, Avautuminen, Musiikki
Tagit: Kuroshitsuji
Kommentteja: 0 »