xxxHolicista 3/3

14.3.2010 kello 21:50

Ensikatsauspostaus

Viimeksi postasin CLAMPin xxxHolicin ja sisarsarja Tsubasa RESERVoir CHRoNiCLEn suhteesta ja sitä ennen puoli vuotta vanhoja ajatuksiani edellisestä, joten nyt on vuorossa katsaus sarjaan nykyhetken valossa, kun seuraan sitä viikoittain. Tämä on niitä harvoja sarjoja, jotka ovat aloittaneet syvimmistä pohjamudista ja kivunneet alppa kerrallaan puun latvaa kohti. Reilun kahdensadan tuskastuttavan lyhyen lukunsa ajan  xxxHolic on tähän asti parantanut asemiaan kaikin puolin koko ajan ja hyvin pikkuhiljaa myötähäpeyttävästä siedettäväksi, kevyesti mielenkiintoiseksi, aidosti viihdyttäväksi ja ajatuksia herättäväksi ja lopulta TRC: päätyttyä saavuttanut tämän lukijan silmissä todellisen hienouden.

Tämän koko ajan positiivisena säilyvän kehityksen kääntöpuolena on, kuten aiemmin mainitsin, että muutos kämyisestä kimaltelevaksi on ollut hidas. Ylämäkeä on siis kuljettu sen verran tasaisesti, ettei kärsivällisyys koskaan loppunut kesken (toisin kuin TRC:n kanssa, joka sai minut headdeskaamaan useampaan otteeseen tosi kipeästi), mutta sen verran hitaasti, että turhautumustakin ehti matkalla kertyä. Toisaalta, kuten myös huomautin Watanukin hahmonkehityksestä kirjoittaessani, tämä on myös tietyllä tavalla sarjan suurin vahvuus, kun kerrankin asiat muuttuvat juuri niin piinaavan hitaasti kuin ne näin irlinäkin tapaavat tehdä.

Spoileria molemmista sarjoista luvassa.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Arvostelu, Manga  Tagit: , Kommentteja: 2 »


xxxHolicista 2/3

9.3.2010 kello 22:58

Ensivaikutelmani sarjasta
Edellisessä postauksessa myöhemmät fiilikseni.

Käsitellään nyt tässä välissä pois alta se pakollinen Tsubasa: RESERVoir CHRoNiCLE -osuus.

Netissä on tullut vastaan paljon närää siitä, miten ne, jotka ryhtyvät lukemaan xxxHolicia joutuvat nieleskelemään alas TRC:takin, koska tarinat overlappaavat tuon tuosta ja toista tarvitaan, jotta voisi kunnolla ymmärtää toista. Sama pätee myös toisin päin, eli vaikka joku ei jaksaisi xxxHolicista innostua, pitää siihenkin tutustua, jos ei halua että tietyt kohdat TRC:n loppupuolelta jäävät täysin tai puoliksi auki. Jatkuvat viittaukset TRC:een saivat minutkin kahlaamaan sisarsarjan läpi, vaikka sen kiinnostavuusprosentti muuten oli jossakin nollan pinnassa.

Sarjat siis tarvitsevat toisiaan kovasti, mikä on mielestäni kiinnostava ratkaisu tekijätiimiltä, sillä käsittääkseni kyseessä on mangamaailmassa kohtuullisen vähän käytetty kerrontajippo. Amerikkalaisilla sisarsarjoillahan on tapana aina välillä pitää yhteyttä toisiinsa, kun spinoffin hahmot tulevat vierailemaan emosarjassa tai toisin päin. Näissä tapauksissa pidetään kuitenkin yleensä huolta siitä, ettei katsojan tarvitse seurata kumpaakin sarjaa kärryillä pysyäkseen, toisin kuin tässä CLAMPin rohkeassa kokeilussa.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Arvostelu, Avautuminen, Manga  Tagit: , Kommentteja: 2 »


Miksi ei?

24.9.2009 kello 22:03

Because no.

Eräänä kauniina päivänä muutama kuukausi sitten ystävykseni päivitteli, etten varmaankaan alkaisi lukea One Pieceä (jota kohtaan minulla ei ikinä ole ollut mitään kiinnostusta) sen takia, että osassa neljäkymmentä-jotain tapahtuu jotain tosi hienoa. Naurahdin, että en todellakaan.

Mutta sitten rupesin miettimään: Miksi ei?

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Avautuminen, Filleri, Manga, Meta  Tagit: , Kommentteja: 12 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.